Sisällysluettelo.

Johdanto

Esperanto on keinotekoinen kieli, jonka loi puolalainen silmälääkäri Ludwig Zamenhof 1887. Hän uskoi, että suuri osa sodista ja muista konflikteista johtuu yksinkertaisesti siitä, että ihmisillä ei ole yhteistä kieltä. Jos kaikki ihmiset olisivat oppineet yhden yhteisen kielen, he ymmärtäisivät toisiaan ja tajuaisivat, että me kaikki olemme itse asiassa saman suuren perheen jäseniä.

Zamenhof ei tarkoittanut, että esperanto korvaisi ihmisten oman kielen vaan että kaikki ihmiset opettelisivat esperanton vieraana kielenä. Siksi hän pyrki tekemään esperanton mahdollisimman helpoksi oppia, helpommaksi kuin mikään olemassa oleva kieli. Esperanton kielioppi on hyvin pieni ja poikkeukseton. Esperantoa kirjoitetaan äänteenmukaisesti (niin kuin suomea). Esperanton perussanasto koostuu paristatuhannesta sanasta, joista kieliopillisilla johtimilla johdetaan tuhansia muita tarvittavia sanoja - ilman että näitä tarvitsee erikseen opetella. Esperanton oppiikin monta kertaa nopeammin kuin esimerkiksi ruotsin, saksan tai englannin.

Esperanto on myös puolueeton kieli. Tämä tarkoittaa, että esperanton puhujat ovat samassa veneessä: kaikki joutuvat opettelemaan sen vieraana kielenä. Tämän päivän Euroopan unionissa nähdään kielikysymys yhtä polttavana, kuin se oli yli sata vuotta sitten, kun esperanto syntyi. Tasa-arvon vuoksi joko kaikkien jäsenvaltioiden kielten pitää olla virallisia tai ei minkään. Tämänhetkinen ratkaisu on pitää kaikkia kieliä virallisina, mikä johtaa käytännöllisiin ja taloudellisiin vaikeuksiin. Puolueettomana kielenä esperanto tarjoaa käyttökelpoisen ratkaisuvaihtoehdon Euroopan unionin kielikysymykseen.

Tämä kurssi on suunnattu suomenkieliselle peruskoulun käyneelle ihmiselle, joka tuntee kohtalaisesti suomen kieliopin käsitteet. Muiden kielten tuntemusta ei edellytetä, mutta siitä on paljon hyötyä. Viittaan silloin tällöin tuntemiini eurooppalaisiin kieliin. Kurssi on hyvin kielioppikeskeinen ja siksi saattaa tuntua raskaalta, vaikka olenkin pyrkinyt selkeyteen. Suosittelenkin kurssin nopeaa läpikäymistä - ensi lukemalla ei tarvitse painaa kaikkea mieleen.

Onnea yritykseen!

Marko Rauhamaa <marko@pacujo.net>
Thousand Oaks, Kalifornia, 13.2.2002

Oppikurssi.